Jasmin Hiissa, Noora Kortelainen ja Helmi Österberg mitalisijoille Kiepin kilpailuissa

07.04.2014

Voimisteluklubi Lohjan voimistelijat osallistuivat viikonloppuna Töölön kisahallissa järjestettyihin telinevoimistelukilpailuihin jopa 54 voimistelijan voimin.


Lauantaina E-luokan Helmi Österberg nappasi kovatasoisessa kilpailussa puomilta hopeisen mitalin ja sijoittui neliottelussa hienosti kahdeksanneksi. Voimistelijoita oli yhteensä 43.

E-luokassa.
"Onnistuin puomilla hyvin ja sain omat ennätyspisteeni. Neliottelussa 8. sija oli iloinen yllätys, koska osallistujia oli niin paljon." , Helmi Österberg.
Aliisa Saarinen onnistui permannolla ja pisteet 11,20 riittivät sijalle seitsemän.

helmi-kieppi2014.jpeg
Helmi Österberg


D-luokan nuorempien Juulia Raitanen onnistui hyvin ja sain V-kategorian pisteet. Juulia sai hypystä loistavat 9,5-10 pistettä. Kymmenen parhaan joukkoon pisteet eivät kuitenkaan aivan yltäneet.
Vanhempien ikäluokassa kymmenen parhaan joukkoon ylsi kolme lohjalaista. Elsi Tahvanainen sijoittui kahdeksanneksi, Aurora Jokela yhdeksänneksi ja Nora Heikuran sijoitus oli kymmenes.

Sunnuntain kilpailuissa B-luokan vanhempien ikäluokka loisti osaamisellaan. Jasmin Hiissa voitti kilpailun ja tyttö oli yhtä hymyä palkintopallilla. Hopeasijalle itsensä voimisteli Noora Kortelainen. ”Oli kiva kisata näissä kisoissa. Kaverit tsemppasivat ja onnistuin kaikilla telineillä. Ensimäinen mitali oli mukava saada.", Noora Kortelainen.
Sanni Tikkanen sijoittui neljänneksi, Julia Selin kuudenneksi, Minea Metsäranta oli kahdeksas ja Enni Salimäki kymmenes.
”Kuusi lohjalaista kymmenen parhaan joukossa on erittäin hieno saavutus. Voimistelijoita oli yhteensä 46. Ei voi muuta kuin olla ylpeä tyttöjen suorituksista”, valmentaja Pauliina Vastamäki.



Nuorempien ikäluokassa käytiin erittäin kovatasoinen kilpailu. Kilpailijoita oli yhteensä 64.
Wilma Lahtinen onnistui erinomaisesti hypyssä ja permannolla saaden molemmista parhaimmat mahdolliset pisteet, 9,5-10 pistettä.
”Nojapuiden pisteisiin olen vähän pettynyt, olen saanut parempiakin pisteitä”, kertoi Wilma heti suorituksen jälkeen, nähtyään pisteet 7,00-7,50.
Yhteispisteet Wilmalla ylsivät V-kategoriaan, mutta sijoituksille se ei riittänyt.
Hienot IV-kategorian pisteet voimistelivat Laura Selin ja Olivia Sevón.
”Hyppy oli paras telineeni, puomi ja permantokin onnistuivat hyvin. Oli todella kivat kisat”, Olivia Sevón.


C-luokan vanhemmissa Milja Malkamäki sijoittui hienosti neljänneksi ja Emma Davidsson oli kahdeksas. Kaikilla kahdeksalla parhaalla oli V-kategorian pisteet, joten taistelu mitalisijoista oli tiukkaa.

Laura Kemola suoriutui nuorempien kisassa hienosti kymmenenneksi V-kategorian pistein. Laura sai puomilta ja permannolta loistavat pisteet 9,00-9,50.
Sara Stenbackan ja Seela Vilkkilän yhteispisteet ylsivät IV-kategoriaan mikä on hieno saavutus.
Maya Hermens kilpaili ensimmäista kertaa C-luokassa ja suoriutui siihen nähden oikein hyvin II-kategorian pistein.
Laura ”Lalla” Heikura epäonnistui tällä kertaa hypyssä ja se tiputti yhteispisteet I-kategoriaan.
Lalla tsemppasi kuitenkin kisan loppuun asti ja sai nojapuilta sekä puomilta 8,00-8,50. Permannolta
Lalla sai pisteet 9,00-9,50.

Kaikki tulokset nähtävissä täällä.

Nyt seuraa kolmen viikon kilpailutauko ja seuraavan kerran kilpaillaan huhtikuun lopussa Tampereella Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa.

16.04.2024Kesän kovin juttu - liikunnallinen monilajileiri lapsille
13.03.2024Kevätnäytös -tiedote
05.03.2024Seuran kevätkokous 9.4.2024 klo 18.00
04.03.2024Uusia tuulia näköpiirissä
22.01.2024Jäsentiedote kevät 2024
17.01.2024Harrastepuolen tehotreenipäivä 4.2.2024 klo 14-17
09.01.2024PerheVoikka jatkuu 21.1.2024
18.12.2023Toimisto lomalla 20.12.2023-7.1.2024
13.12.2023Ilmoittautuminen esikilparyhmien kokeilujaksolle on avoinna!
27.11.2023Ilmoittautuminen kevätkaudelle 2024 aukeaa uusille jäsenille 29.11.2023 klo 9.00

Siirry arkistoon »